![]() |
| Siinä ne ovat! |
maanantai 18. kesäkuuta 2018
Leikkipuiston välineet saapuivat
Tänään koitti suuri päivä, kun hieman ennen ukkoskuuroa puhelin lauleskeli ja kuljetusfirman mies soitteli kysyäkseen ajo- ja purkuohjeita.
Voiko paketissa oikeasti olla keinu, karuselli, tasapainopuomi, hiekkalaatikko ja kiipeilyteline-liukumäki?
keskiviikko 13. kesäkuuta 2018
Aitatalkoot alkuun
Leikkipuistoalue täytyy rajata. On siis tehtävä aita.
Alkujaankin oli selvää, että aidan on sovittava museon pihapiiriin. Aita on siis tehtävä "perinteitä kunnioittaen". Värikäs se ei voi olla. Moderni se ei voi olla. Meidän on myös huomioitava määräysten ja asetusten tuomat rajoitukset.
Googlasimme ja pohdimme, millainen aita olisi hyvä ja erityisesti kaunis. Kun löysimme sopivan, siinä oli aina jotain, joka ei sopinut muottiin. Milloin aitalautojen väli oli liian harva, milloin laudan pään viistous liian terävä tai malli muutoin epäkäytännöllinen.
Eräänä päivänä törmäsimme kuin sattumalta aitaan, jollaisen päätimme kopioida. Jos aita sopii kunnalliseen leikkipuistoon, miksi se ei sopisi Pöljällekin?
Teimme laskelmia tarvittavista materiaaleista ja haimme tarjouksia. Tarjousten perusteella laskimme kustannusarvion, jonka liitimme osaksi Leader-hakemustamme. Kaikki, kun on kirjattava erikseen ja "hinnoiteltava".
Nyt kesäkuussa haimme lautatavaraa ja menimme erään kyläläisemme konehalliin askartelemaan. Hyväähän siitä pukkaa tulemaan, kun neljä ihmistä eri näkemyksineen on hommissa. Aloitimme lautojen maalaamisella.
Väriksi valikoimme "punamullan", mutta vain värin osalta. Maali on normaalia maalia, ei siis perinteistä punamultaa. Muutoin saisimme varmaan kiitosta kylämme vanhemmilta leikkipuiston aidan rakentamisesta, sillä lasten vaatteet olisivat "punamultaisia" käytyään leikkimässä uudessa puistossamme.
Alkujaankin oli selvää, että aidan on sovittava museon pihapiiriin. Aita on siis tehtävä "perinteitä kunnioittaen". Värikäs se ei voi olla. Moderni se ei voi olla. Meidän on myös huomioitava määräysten ja asetusten tuomat rajoitukset.
Googlasimme ja pohdimme, millainen aita olisi hyvä ja erityisesti kaunis. Kun löysimme sopivan, siinä oli aina jotain, joka ei sopinut muottiin. Milloin aitalautojen väli oli liian harva, milloin laudan pään viistous liian terävä tai malli muutoin epäkäytännöllinen.
Eräänä päivänä törmäsimme kuin sattumalta aitaan, jollaisen päätimme kopioida. Jos aita sopii kunnalliseen leikkipuistoon, miksi se ei sopisi Pöljällekin?
Nyt kesäkuussa haimme lautatavaraa ja menimme erään kyläläisemme konehalliin askartelemaan. Hyväähän siitä pukkaa tulemaan, kun neljä ihmistä eri näkemyksineen on hommissa. Aloitimme lautojen maalaamisella.
| Ensimmäinen 4,5 metriä on maalattu. Vielä reilut 200 metriä jäljellä... |
| Lautojen toinen puoli kahteen kertaan maalattuna. |
| Tolpatkin alkoivat saada väriä pintaansa. |
maanantai 28. toukokuuta 2018
Varsinaisen kaivannot alkavat
On melkoinen homma selvittää, mitä kaikkea maan alla kulkee. Ennen kaivuutöiden aloitusta, tulee olla selkeästi esillä kaapelointien, vesiputkien ym. paikkatiedot, jotta emme aiheuttaisi vahinkoa. Vesiputkien paikka oli helppo selvittää, Pöljän vesiosuuskuntaan puhelinsoitto ja kartta alueesta oli meillä. Samoin toimi Savon Voima Verkko, joka ilmoitti vastausviestissä asiansa. Ongelmaksi meinasi kuitenkin koitua muuta kaapeloinnit, kuten valokuidut yms., joita mahdollisesti alueella voisi olla.
Ja kun kaikki olivat selvillä uskalsimme päästää talkookaivuumiehemme Pentti Savolaisen kaivinkoneineen irti. Pentti aloitti kantojen ja juurakoiden repimisellä sekä kivien siirtelyllä. Apumiehenä Pentillä toimi Ari Savolainen, joka traktoreineen ja kärreineen kuljetti juurakot alueelta pois.
Vielä "pientä hienosäätöä" tulee alue vaatimaan ennen kuin se määräysten puitteessa kelpaa leikkipuistoksi. Alku on kuitenkin lupaava.
![]() |
| Ei löytynyt kaapelointeja alueelta. |
Vielä "pientä hienosäätöä" tulee alue vaatimaan ennen kuin se määräysten puitteessa kelpaa leikkipuistoksi. Alku on kuitenkin lupaava.
perjantai 6. huhtikuuta 2018
Puiden merkkausta
Jouduimme kaatamaan puita Kotiseutumuseon pihasta, jotta saamme leikkipuistomme rakennettua turvallisuusohjeiden mukaisesti. Ennen puiden kaatoa, puut oli kuitenkin merkattava, jotta metsuri tietäisi tarkkaan oikeat puut.
Mitäpä pöljäläinen ei leikkipuistonsa eteen tekisi? Lumikengät jalkaan ja hommiin. Puiden merkkaus onnistuu vaikka umpihangessa.
maanantai 13. marraskuuta 2017
Hyrrä pyörimään
Kun se päivä, jolloin istahdamme tietokoneen ääreen ja laitamme Leader-rahoitushakemuksemme vireille, koittaa, olemme jo tehneet paljon alustavaa työtä. Ja kun se päivä koittaa, olemme myös henkisesti valmistautuneet hakemuksen väsäämään.
Puiston suunnittelu sai alkunsa useampi kesä sitten. Vähitellen suunnittelu on tuottanut tulosta ja olemme valmistelleet erilaista materiaalia hakemuksen tekoa varten. Muutaman kerran Leader-tukea hakeneena olemme jo "vanhoja konkareita", jotka tietävät, mitä tulemme kohtaamaan ja erityisesti tarvitsemaan.
Itse hakemus tehdään Maaseutuviraston sivuilla olevan sähköisen Hyrrä-palvelun kautta tunnistautumalla Katso-tunnisteilla. Katso-tunnisteet puolestaan haetaan Veroviraston-sivuston kautta ja niitä voi hakea henkilöt, joilla on yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus. Nimenkirjoitusoikeus puolestaan tulee olla Patentti- ja rekisteriviraston tiedossa, jonne se tulee ilmoittaa aina, kun nimenkirjoitusoikeuksiin tulee muutoksia. Monimutkaistako? Ei kai?!
Ennen Hyrrään siirtymistä, teimme tietokoneelle kansion. Siirsimme kansioon kaiken mahdollisen, mitä hakemuksen teossa tulemme tarvitsemaan. Perustelut word-tiedostona, liitteet kuvina ja PDF-tiedostoina jne. Niiden löytäminen hakemuksen teon aikana on näin huomattavasti helpompaa. Ja mitäpä kansiomme sisälsi? Esimerkiksi tällaista:
Kaksin on aina kaunihimpi ja tiimimme toimii. Niinpä istahdimme eräänä marraskuisena maanantaiaamuna naputtamaan tietojamme Hyrrään. Aikaa se vei ja hermoja koetteli, vaikka olimme käyneet Kalakukko Leaderin toimistolla saamassa alkuinfoa ja neuvoja projektiimme liittyen. Taisimmepa pariin otteeseen ottaa puhelinyhteydenkin kyseiseen toimistoon kesken hakemuksen teon. Ohjeistuksin pääsimme kuitenkin lähetä-napille ja hakemus tuli toimitettua eteenpäin Kalakukko Leaderin hallituksen ja ELY-keskuksen käsittelyä varten.
Ja mitä hakemuksen teko meiltä vaati?

- Tieto, tarvitsemmeko rakennus-/toimenpidelupaa, ja jos tarvitsemme, kopio luvasta.
- Lupa maanhaltijalta.
- Piirrustukset (leikkipuiston, parkkipaikan...)
- Lupa erinäisiltä tahoilta (vesiosuuskunta, sähköverkkoyhtiö, yksityinen tieosuuskunta..) ettei heillä ole mitään sitä vastaan, että teemme leikkipuiston ko. alueelle.
- Budjetti, jossa on laskettuna sekä materiaalin että työtuntiemme hinta, ja eriteltynä, rahoituksen lähteet.
- Tarjouspyynnöt, joilla todistamme, että olemme kilpailuttaneet hankintojamme. Toisaalta perustelimme myös sen, miksi emme valinneet kaikessa halvinta mahdollista vaihtoehtoa vaan sen, joka meille soveltui parhaiten käyttötarkoitukseemme.
Kaksin on aina kaunihimpi ja tiimimme toimii. Niinpä istahdimme eräänä marraskuisena maanantaiaamuna naputtamaan tietojamme Hyrrään. Aikaa se vei ja hermoja koetteli, vaikka olimme käyneet Kalakukko Leaderin toimistolla saamassa alkuinfoa ja neuvoja projektiimme liittyen. Taisimmepa pariin otteeseen ottaa puhelinyhteydenkin kyseiseen toimistoon kesken hakemuksen teon. Ohjeistuksin pääsimme kuitenkin lähetä-napille ja hakemus tuli toimitettua eteenpäin Kalakukko Leaderin hallituksen ja ELY-keskuksen käsittelyä varten.
Ja mitä hakemuksen teko meiltä vaati?
| Pari pannullista teetä ja useamman latte macchiaton. |
![]() |
| Aikaa ja kärsivällisyyttä... ja hieman lumitöitä jälkikäteen. |
keskiviikko 28. kesäkuuta 2017
Pikku-Marjan puisto
Olet varmaan kuullut Pikku-Marjasta. Luulemmepa, että kaikki siilinjärveläiset tunnistavat Pikku-Marja -nimen. Pikku-Marjan kesäpäivä, Pikku-Marjan talvipäivä ja mitä kaikkea tapahtumaa meillä Siilinjärvellä onkaan Pikku-Marjan ympärille rakennettu.
Mutta kuka Pikku-Marja oikein on? Pikku-Marjalla viitataan Laura Latvalan tyttärelleen kirjoittaman "Pikku-Marjan eläinkirja" -runoteoksen päähenkilöön. Laura Latvala puolestaan on toiminut Siilinjärven Harjamäen sairaalan lääkärinä.
Kun aloimme pohtia leikkipuistollemme nimeä, Pikku-Marjan puisto vain "osui ja upposi". Pyysimme nimelle käyttöoikeuden Laura Latvalan perikunnalta ja näin, puiston nimi oli keksitty.
Puisto rakentuu Siilinjärven kunnan omistaman Pöljän kotiseutumuseon pihaan. Koska kyseessä on museoalue, halusimme kunnioittaa "perinteistä" ja "luonnonläheistä" rakennustyyliä. Huippumodernit, supervärikkäät ja seuraavalta vuosituhannelta olevat leikkipuistovälineet unohdimme siis heti. Onneksi Lappset-yritykseltä löytyi silmäämme miellyttävät puiset leikkipuistovälineet, joista myös museon väki piti. Saimme siis tilata valmiit välineet ilman sen suurempia modifiointeja.
Puistossamme tulevat lapsia leikittämään Lappsetin Flora-sarjan Keijun Karuselli, Menninkäisen metsä -kiipeilyteline/liukumäki, Metsätontun keinu, Peikon tasapainopuomi sekä perinteinen hiekkalaatikko. Lisäksi puistoomme tulevat penkki, piknik-pöytä ja istutuslaatikoita, joihin voimme kesän ajaksi kylvää erilaisia kukkia ja hyötykasveja iloksemme.

tiistai 13. kesäkuuta 2017
Koekaivuut valmistuivat... dinosauruksia ei löytynyt
Olemme rakentamassa puistoamme Siilinjärven kunnan omistamalle tontille Pöljän Kotiseutumuseon pihapiiriin. Koska kyseessä on museoalue, jouduimme pyytämään museovirastolta koekaivauksia maapohjan varmistamiseksi. Emme niinkään tarvinneet tietää, millaista maa-ainesta alueella on (senkin kyllä saimme selville) vaan sen, ettemme mene kaivinkoneellamme rouhimaan mitään kulttuurihistoriallisesti merkitsevää. Niiden löydösten entisöimiseksi kun ei meidän taitomme riitä.
(Jotta pysyisimme toistemme perässä, olemme käyttäneet WhatsApp-ryhmäkeskustelua tiedonjakovälineenämme. Sen avulla olemme saaneet jaettua niin iloja, surujakin, onnistumisia kuin yllätyksiäkin leikkikenttäprojektiimme liittyen.)
13.6.2017 olimme saaneet tällaisen viestin ketjuumme

Hei, kunnalta soitettiin ja näyttävät vihreää valoa leikkikentälle. Mitään dinosauruksia tmv ei koeporauksissa löytynyt. Palaveriaika sovittu alustavasti ensi viikon keskiviikolle. Ketkä mukana?Puistoprojektimme saa siis jatkua emmekä joudu etsimään uutta paikkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)