maanantai 30. heinäkuuta 2018

Vaikka puisto on valmis, projekti etenee


Leikkikenttämme on valmistunut, mutta projektimme ei. Samalla hankerahalla olimme suunnitelleet hieman laajentavamme Kotiseutumuseon edessä olevaa parkkipaikkaa. Osa parkista onkin jo tehty ja tänään asiaa viimeisteltiin.



Ari ja Pentti koneurakoivat kaivurilla ja traktorilla maita paikasta toiseen. Juho oli käynyt aikaisemmin ajamassa pintakerroskuorman odottamaan levitystä. Lisäksi tarvittiin hieman lapiota, jotta liikennemerkki vaihtoi paikkaansa, ja moottorisahaa, jotta kannot saatiin fiksattua järkeviksi.

On ollut ilo kuulla, että kenttä on jo löytänyt leikkijöitä


Parkkipaikkatalkoot muonitettiin Lauran ja Riinan toimesta. Emme halua lipsua tästä osiosta mistään hinnasta. Sen verta arvokkaita talkoolaisemme meille ovat!

Aira oli käynyt eilen maalaamassa istutuslaatikoksi tulevaa hiekkalaatikkoa ja aitaa. 


Nyt käännämme nenän kohti tulevia avajaisia. Puhetta on suunniteltu ja tarjottavia ja tarjoilijoita haalittu. Olemme myös pikatilanneet pieniä koristeita, peukut pystyyn, että ne tulevat ennen keskiviikkoa. Kuulimme iloksemme, että ihka oikea Pikku-Marjakin olisi saapumassa puistomme avajaisiin. On suuri kunnia saada hänet vieraaksemme!

Näemmehän isolla joukolla kahden yön kuluttua, eli keskiviikkona 1.8. klo 17?

torstai 26. heinäkuuta 2018

Esimerkillistä toimintaa, sanoi PlayCare

Turvallisuus ennen kaikkea! Siitä ei Pöljälläkään tingitä.

Leikkipuiston rakentaminen ei ole mikään "tekaisempa tuosta puiston kylän lapsille" -juttu, vaan yleisen leikkipuiston rakentaminen vaatii paneutumista ja direktiivien noudattamista. Löytyy nimittäin jos jonkinlaista määräystä, millaisia leikkivälineiden, leikkipuiston alueen tai vaikkapa ympäröivän aidan tulee olla.



Pitää olla putoamisalustaa, turva-aluetta ja poistumisalueita. Pitää olla turvahiekkaa tai muuta turvallista ainetta, ei saa olla mitään, mihin voi satuttaa itseään kaatuessaan turva-alueella. Turvahiekkakaan ei ole "tavallista" hiekkaa, vaan sen täytyy olla testit läpäissyttä.

On kriteerit aukkojen koolle, ettei sormi, jalka tai pää jää jumiin, ja kaiteiden asennuksille ettei vain pääse tippumaan. Köysiin ei saa päästä kuristumaan eikä vaatteetkaan saisi juuttua kiinni. Aidan tulee olla vähintään niin ja niin korkea, maan ja aidan välisen raon tulee olla pienempi kuin.. aidan rakokaan ei saa olla annettua määrettä suurempi.

Melkoinen sääntöviidakko, eikö? Pieniä painajaisia on matkan varrella nähty itse kenenkin toimesta, viimeisin tarkastusta edeltävänä yönä (emme edes tienneet tarkastuksen olevan aamulla), kun yksi meistä touhuäideistä sai unessaan puhelun, jossa vaadittiin leikkipuiston pohjapiirrosta millimetripaperille eikä poikkeamia sallittu lainkaan.

Huolellisella taustatyöllä ja ohjeiden noudattamisella pääsee kuitenkin pitkälle. Jopa silloin, kun kukaan ei ole aikaisemmin leikkipuistoa rakentanut: Läpäistiin tarkastus ensi yrittämällä, tarkastusraportti on saatavilla ja saatiin kehuja jopa firman omilla Facebook-sivuilla toiminnastamme.


Muutamia vinkkejä, joilla voi välttää sudenkuopat ja millä pääset alkuun:

  • Osta valmiit välineet ja varmista, että osaat asentaa ne oikein. Esimerkiksi Lappsetin välineitä valitessamme luotimme, että jokainen kohta on direktiivien mukainen, kunhan vain noudatamme kokoamisohjeita.
  • Tutustu etukäteen erilaisiin turva-ainesvaihtoehtoihin. Ne, kun tulee olla, jos leikkivälineestä on riski pudota. 
  • Tarvitsetteko rakennus- tai toimenpidelupia? Kunnasta saa myös muutoin hyvin apua.
  • Varmista, että alue soveltuu leikkipuistolle: Ei roikkuvia sähköjohtoja, ei maakaapelointeja, ei vesi- tai viemäriputkia.... Tai jos sellaisia löytyy, millaisia suojaetäisyyksiä ne kaipaavat.
  • Tehkää jo etukäteen suunnitelma puiston huoltamisesta. Kuka siitä vastaa ja miten yhteys saadaan, jos leikkipuistossa havaitaan puutteita? Itse ratkaisimme asian info-kyltillä.
  • Tiesithän, että puisto pitää tarkastaa aika ajoin ulkopuolisen toimesta?



Uutis-Jousi 26.7.2018





tiistai 24. heinäkuuta 2018

Käyttöönottotarkastus läpäisty

Puhelin rimpahti klo 8.05 ja Playcare-mies soitti. Kertoi tulevansa tarkastukselle juuri nyt! Päästimme miehen töihin. Tapasimme miehen tuntia myöhemmin (Laura, Eija ja kunnan Hanna olivat sopineet jo aiemmin palaverin aamulle) ja saimme kuulla tarkastustuloksen.


Priimatyötä asennuksien suhteen! Korjauskehotuksia emme saaneet. Turvahiekkaa on vaadittu määrä ja enemmänkin, tämä siis vain lapsille turvallisempi vaihtoehto. Huomio kiinnittyi lisäksi siihen, kuinka hyvin valitsemamme leikkipuistovälineet sopivat pihapiiriin. Oli oikein tyytyväinen myös aitaamme, joka täytti kriteeristön hyppien keikkuen.


Tarkastuslaatta ja tarkastajan peukku
Täten ilmoitamme, että leikkipuistossamme saa virallisesti leikkiä.


AVAJAISET pidetään 1.8.2018 klo 17 Pikku-Marjan puistossa. Tervetuloa!

Ja jotta emme ihan unohtaisi koko projektin tarkoitusta. Pidimme palaverin kunnan Hannan kanssa. Parkkipaikka kaipaa vielä pientä fiksausta, mutta muutoin saimme kiitosta. Talkoita siis vielä hieman tiedossa, mutta etenemme suunnitelmien mukaisesti.

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Making of...

Tänään istahdettiin Uutis-Jousen toimittajan kanssa Kotiseututalon tupaan ja sen jälkeen otettiin parit valokuvat puistossamme. Uutis-Jousi ilmoitti nimittäin viime viikolla haluavansa tehdä jutun siitä, kuinka Pöljälle on rakennettu leikkipuisto ja mitä kaikkea se on (itse fyysisen talkootyön lisäksi) vaatinut. Aloitettiin tarinamme siis vuodesta 2016 ja jatkettiin sitä eiliseen, jolloin viimeistelimme puistoa. Katsahdimme myös tulevaisuuteen ja puiston avajaisiin. Avajaisista he tulenevat tekemään uuden jutun, jolloin kyläläiset, talkoolaiset ja yhteistyökumppanit pääsevät esiin.

Nyt jo alkaa hymyilyttää. Projekti loppusuoralla!


sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Viimeistelyjen viikonloppu

Varasimme puistoomme käyttöönottotarkastuksen, jotta saisimme puistomme virallisesti käyttöön ennen avajaisia. Käyttöönottotarkastus tilataan ulkopuoliselta firmalta, me päädyimme kilpailutuksen jälkeen Playcaren palveluksiin.

Jotta tarkastus voidaan tehdä, tulee puiston olla valmis. Anssi ahkeroi Menninkäisen ruuvasi aidan puuttuvat osat, joita Aira on maalannut ansiokkaasti. Laura, Juhopekka ja Eija puolestaan kävivät asentamassa kiikut, laittamassa "identifiointikyltit" härpäkkeisiin ja kantoivat pöydän ja penkin puistoon. Tarkastaja, tervetuloa!




Olli virallisena laaduntarkkailijana








torstai 19. heinäkuuta 2018

Talkooun(elm)ia?

Loput tarvittavat aitalaudat sirkkelöitiin Anssin toimesta

Jenni ja Anssi vaihtoivat myös pari väärinasennettua tolppaa oikein


Leikkipuiston aita askarreltiin lautojensa osalta valmiiksi

Talkooun(elm)ia työmaalla?

Takuuvaihdettu tasapainopuomin puu on nyt asennettu

Vielä hieman maalia pintaan, niin aita on valmis

Menninkäisen metsä sai toiseenkin torniin katon paikalleen

Kiitos tämän päivän talkoolaisille!
Mukana talkoissa myös Elisa ja yksi perhe, joka toivoi pysyvänsä nimettömänä.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Väkisinkin alkaa pukata valmista

Talkoolaiset Aira ja Toni uurastivat tänään aidan parissa. Hannu apureineeen valaistuksen. Väkisinkin alkaa pukata valmista (vaikka kyllä vielä töitä riittää). Laura puolestaan askarteli avajaisiin kutsukortteja ja postitti niitä yhteistyöökumppaneille. Tilattiinpa myös tarkastaja ensi viikolle.









tiistai 17. heinäkuuta 2018

Hihat heiluivat helteessä - aita etenee vauhdilla!

Aurinkoinen puistoalue ja +30 astetta eivät estäneet talkoolaisiamme, jotka ahkeroivat leikkikentän aitaa. Alkuun 9 hengen talkooporukkamme tuumaili yhdessä toteutusta ja kun työskentelystä ja mallista oli sovittu alkoivat hihat heilua. Anssi, Toni ja Jari P. laittoivat poikkilautoja. Anja, Jari S. ja Riina pystylautoja. Eija ruuvasi lisäruuveja ja Aira ja Jenni tulivat perästä maalia sutien.

Niin oli talkoissa vauhtia, että eväätkin unohtuivat syödä. Aitaa syntyi ja jälki miellytti silmää. Mieli korkealla suunnittelimme jo seuraavia talkoita. Kohta puistomme on tarkastusta ja avajaisia vaille valmis.