keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Alku

Pöljä on virkeä ja lapsiperheiden suosima kylä hieman Siilinjärveltä pohjoiseen. Kylämme on tunnettu sekä nimestään että yhteisöllisyydestään. Pohjois-Savon vuoden kylä tittelin voitimme vuonna 2015.

Hankkeet ja kylän kehittäminen eivät ole meille uusia asioita. Leader-rahoituksen ja kyläläisten talkoohengen turvin olemme mm. entisöineet Pöljän pysäkkiä, vanhaa rautateiden seisahduslaituria, ja luoneet kylällemme Kulttuuripolun. Pysäkin ja Kulttuuripolun kautta olemme koonneet kyläläisiä yhteen erilaisiin tapahtumiin.

Tapahtumat ovat kuitenkin kertaluonteisia. Kuten jo aikaisemmin mainitsimme, lapsiperheet ovat kylämme rikkaus. Pöljän kauniissa maisemissa kasvaa niin "uusio-pöljäläisiä" kuin "paljasjalkaisia pöljäläisiäkin" luoden mukanaan sukupolvien ketjun. Eikä ihme, kylämme on hyvä ja turvallinen paikka asua.

Jotain kylältämme kuitenkin puuttuu: Leikkipuisto. Toki koulumme pihalta löytyy leikkipuistovälineitä, mutta koulun ja päiväkodin ollessa auki, pihalla leikkiminen ei ole soveliasta. Kylämme vanhemmat, erityisesti äidit (Pöljän mammat), esittivät ääneen toiveensa omasta leikkipuistosta ja niinpä me päätimme ryhtyä tuumasta toimeen ja rakentaa kylällemme leikkipuiston, joka on kaikille avoin, aikatauluihin sitomaton koko kylän leikkipaikka.

Tervetuloa lukemaan blogiamme, johon päivitämme (sekä takautuvasti että nykyajassa) projektimme etenemisestä.

Terveisin Leikkipuistotyöryhmä