maanantai 13. marraskuuta 2017

Hyrrä pyörimään

Kun se päivä, jolloin istahdamme tietokoneen ääreen ja laitamme Leader-rahoitushakemuksemme vireille, koittaa, olemme jo tehneet paljon alustavaa työtä. Ja kun se päivä koittaa, olemme myös henkisesti valmistautuneet hakemuksen väsäämään.


Puiston suunnittelu sai alkunsa useampi kesä sitten. Vähitellen suunnittelu on tuottanut tulosta ja olemme valmistelleet erilaista materiaalia hakemuksen tekoa varten. Muutaman kerran Leader-tukea hakeneena olemme jo "vanhoja konkareita", jotka tietävät, mitä tulemme kohtaamaan ja erityisesti tarvitsemaan.


Itse hakemus tehdään Maaseutuviraston sivuilla olevan sähköisen Hyrrä-palvelun kautta tunnistautumalla Katso-tunnisteilla. Katso-tunnisteet puolestaan haetaan Veroviraston-sivuston kautta ja niitä voi hakea henkilöt, joilla on yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus. Nimenkirjoitusoikeus puolestaan tulee olla Patentti- ja rekisteriviraston tiedossa, jonne se tulee ilmoittaa aina, kun nimenkirjoitusoikeuksiin tulee muutoksia. Monimutkaistako? Ei kai?!


Ennen Hyrrään siirtymistä, teimme tietokoneelle kansion. Siirsimme kansioon kaiken mahdollisen, mitä hakemuksen teossa tulemme tarvitsemaan. Perustelut word-tiedostona, liitteet kuvina ja PDF-tiedostoina jne. Niiden löytäminen hakemuksen teon aikana on näin huomattavasti helpompaa. Ja mitäpä kansiomme sisälsi? Esimerkiksi tällaista:
  • Tieto, tarvitsemmeko rakennus-/toimenpidelupaa, ja jos tarvitsemme, kopio luvasta.
  • Lupa maanhaltijalta.
  • Piirrustukset (leikkipuiston, parkkipaikan...)
  • Lupa erinäisiltä tahoilta (vesiosuuskunta, sähköverkkoyhtiö, yksityinen tieosuuskunta..) ettei heillä ole mitään sitä vastaan, että teemme leikkipuiston ko. alueelle.
  • Budjetti, jossa on laskettuna sekä materiaalin että työtuntiemme hinta, ja eriteltynä, rahoituksen lähteet.
  • Tarjouspyynnöt, joilla todistamme, että olemme kilpailuttaneet hankintojamme. Toisaalta perustelimme myös sen, miksi emme valinneet kaikessa halvinta mahdollista vaihtoehtoa vaan sen, joka meille soveltui parhaiten käyttötarkoitukseemme.


Kaksin on aina kaunihimpi ja tiimimme toimii. Niinpä istahdimme eräänä marraskuisena maanantaiaamuna naputtamaan tietojamme Hyrrään. Aikaa se vei ja hermoja koetteli, vaikka olimme käyneet Kalakukko Leaderin toimistolla saamassa alkuinfoa ja neuvoja projektiimme liittyen. Taisimmepa pariin otteeseen ottaa puhelinyhteydenkin kyseiseen toimistoon kesken hakemuksen teon. Ohjeistuksin pääsimme kuitenkin lähetä-napille ja hakemus tuli toimitettua eteenpäin Kalakukko Leaderin hallituksen ja ELY-keskuksen käsittelyä varten.


Ja mitä hakemuksen teko meiltä vaati?


Pari pannullista teetä ja useamman latte macchiaton.



Aikaa ja kärsivällisyyttä... ja hieman lumitöitä jälkikäteen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti