Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lappset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lappset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. heinäkuuta 2019

No, mutta... Nehän ovat kahdentuneet

Eilen saapui odotettu paketti Lappsetilta ja tänään ihanat kyläläisvapaaehtoiset pakettien purkuun. Pystytimme takuuna saamamme uudet penkin ja picnic-pöydän. Samalla hioimme vanhoja kalusteita, jotta niistä ei enää tarttuisi pinnoitetta housuihin. Myös kiipeilytelineen puolat tarkastettiin ja kiristettiin.







torstai 26. heinäkuuta 2018

Esimerkillistä toimintaa, sanoi PlayCare

Turvallisuus ennen kaikkea! Siitä ei Pöljälläkään tingitä.

Leikkipuiston rakentaminen ei ole mikään "tekaisempa tuosta puiston kylän lapsille" -juttu, vaan yleisen leikkipuiston rakentaminen vaatii paneutumista ja direktiivien noudattamista. Löytyy nimittäin jos jonkinlaista määräystä, millaisia leikkivälineiden, leikkipuiston alueen tai vaikkapa ympäröivän aidan tulee olla.



Pitää olla putoamisalustaa, turva-aluetta ja poistumisalueita. Pitää olla turvahiekkaa tai muuta turvallista ainetta, ei saa olla mitään, mihin voi satuttaa itseään kaatuessaan turva-alueella. Turvahiekkakaan ei ole "tavallista" hiekkaa, vaan sen täytyy olla testit läpäissyttä.

On kriteerit aukkojen koolle, ettei sormi, jalka tai pää jää jumiin, ja kaiteiden asennuksille ettei vain pääse tippumaan. Köysiin ei saa päästä kuristumaan eikä vaatteetkaan saisi juuttua kiinni. Aidan tulee olla vähintään niin ja niin korkea, maan ja aidan välisen raon tulee olla pienempi kuin.. aidan rakokaan ei saa olla annettua määrettä suurempi.

Melkoinen sääntöviidakko, eikö? Pieniä painajaisia on matkan varrella nähty itse kenenkin toimesta, viimeisin tarkastusta edeltävänä yönä (emme edes tienneet tarkastuksen olevan aamulla), kun yksi meistä touhuäideistä sai unessaan puhelun, jossa vaadittiin leikkipuiston pohjapiirrosta millimetripaperille eikä poikkeamia sallittu lainkaan.

Huolellisella taustatyöllä ja ohjeiden noudattamisella pääsee kuitenkin pitkälle. Jopa silloin, kun kukaan ei ole aikaisemmin leikkipuistoa rakentanut: Läpäistiin tarkastus ensi yrittämällä, tarkastusraportti on saatavilla ja saatiin kehuja jopa firman omilla Facebook-sivuilla toiminnastamme.


Muutamia vinkkejä, joilla voi välttää sudenkuopat ja millä pääset alkuun:

  • Osta valmiit välineet ja varmista, että osaat asentaa ne oikein. Esimerkiksi Lappsetin välineitä valitessamme luotimme, että jokainen kohta on direktiivien mukainen, kunhan vain noudatamme kokoamisohjeita.
  • Tutustu etukäteen erilaisiin turva-ainesvaihtoehtoihin. Ne, kun tulee olla, jos leikkivälineestä on riski pudota. 
  • Tarvitsetteko rakennus- tai toimenpidelupia? Kunnasta saa myös muutoin hyvin apua.
  • Varmista, että alue soveltuu leikkipuistolle: Ei roikkuvia sähköjohtoja, ei maakaapelointeja, ei vesi- tai viemäriputkia.... Tai jos sellaisia löytyy, millaisia suojaetäisyyksiä ne kaipaavat.
  • Tehkää jo etukäteen suunnitelma puiston huoltamisesta. Kuka siitä vastaa ja miten yhteys saadaan, jos leikkipuistossa havaitaan puutteita? Itse ratkaisimme asian info-kyltillä.
  • Tiesithän, että puisto pitää tarkastaa aika ajoin ulkopuolisen toimesta?



sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Viimeistelyjen viikonloppu

Varasimme puistoomme käyttöönottotarkastuksen, jotta saisimme puistomme virallisesti käyttöön ennen avajaisia. Käyttöönottotarkastus tilataan ulkopuoliselta firmalta, me päädyimme kilpailutuksen jälkeen Playcaren palveluksiin.

Jotta tarkastus voidaan tehdä, tulee puiston olla valmis. Anssi ahkeroi Menninkäisen ruuvasi aidan puuttuvat osat, joita Aira on maalannut ansiokkaasti. Laura, Juhopekka ja Eija puolestaan kävivät asentamassa kiikut, laittamassa "identifiointikyltit" härpäkkeisiin ja kantoivat pöydän ja penkin puistoon. Tarkastaja, tervetuloa!




Olli virallisena laaduntarkkailijana








torstai 19. heinäkuuta 2018

Talkooun(elm)ia?

Loput tarvittavat aitalaudat sirkkelöitiin Anssin toimesta

Jenni ja Anssi vaihtoivat myös pari väärinasennettua tolppaa oikein


Leikkipuiston aita askarreltiin lautojensa osalta valmiiksi

Talkooun(elm)ia työmaalla?

Takuuvaihdettu tasapainopuomin puu on nyt asennettu

Vielä hieman maalia pintaan, niin aita on valmis

Menninkäisen metsä sai toiseenkin torniin katon paikalleen

Kiitos tämän päivän talkoolaisille!
Mukana talkoissa myös Elisa ja yksi perhe, joka toivoi pysyvänsä nimettömänä.

torstai 12. heinäkuuta 2018

Torstain tuumailua

Toni kävi torstaina edistämässä puistoprojektiamme. Keijun karuselli pääsi paikoilleen ja Menninkäisen metsän puuttuvia palasia asennettiin. Kiitos Toni!



Lisäksi saimme iloisen tiedon Lappsetilta: Peikon tasapainopuomiin tulee uusi puuosa itsestään haljenneen tilalle.



keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Valutalkoissa ei kauaa mennyt

Tiesimme odotella valua tälle iltapäivälle, mutta emme tarkkaan tienneet aikaa. Kun sitten Rissasen Jouni oli ilmoittanut tulevansa vajaan tunnin kuluttua, pääsimme vauhtiin. Talkoolaisten sanoin sanottuna "homma oli niin nopeasti ohitse, että ei ennätetty kuin lapiot liata". Kiitos Jounille talkoohengessä suoritetusta valusta!

Kun valut saatiin kuivumaan, askartelivat talkoolaiset Menninkäisen metsän osapuilleen valmiiksi. Jopa kadoksissa olleet ja reklamoidut palasetkin löytyivät. Ne olivat lähteneet tehtaalta väärillä koodeilla varustettuna ja tästä syystä emme osanneet epäillä näiden osien olevan juuri ne puuttuvat osat. Reklamaatio peruttu ja osat ruuvattu paikalleen!

Seuraavana pääsemme täyttämään aluetta hiekalla ja jatkamaan aitaprojektiamme. Samalla leikkipuiston avajaisjuhlat pyörivät keskustelujemme keskipisteenä. Mutta niistä hieman myöhemmin lisää. Jotain voimme kuitenkin paljastaa: Save the date 1.8.






tiistai 3. heinäkuuta 2018

Ahkeria immeisiä


On ollut ilo huomata, että alussa hyvin pieneen talkooporukkaamme on kuin huomaamatta tippunut mukaan uusia ja yhä uusia henkilöitä. Talkoita on todella pystytty pitämään ja tuloksia on saatu aikaiseksi. Kiitos kuuluu siitä ahkerille kyläläisillemme!

Paikallislehti Uutis-Jousi kävi tekemässä hankkeestamme juttua. Nyt jännityksellä odotamme, mitä toimittaja on meistä kirjoittanut.

Jouduimme laittamaan viestiä myös välinetoimittajalle. Kiipeily-liukumäkihärpäkkeestämme puuttuu kaksi osaa. Toivottavasti saamme ne piakkoin.

Tällaisten kuvien perusteella olemme välineitä koonneet
Loput parin viime päivien tapahtumista selkeytyvät ehkä parhaiten, kun annamme kuvien puhua puolestaan.









Talkooeväitä unohtamatta...

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Työntäyteinen lauantaipäivä




Tänään oli päivä, jolloin tapahtui ja edistystä saatiin aikaiseksi yhteisen hyvän eteen. Juho Taskinen ajoi traktorilla ensin Savon Kuljetuksen (omakustannehintaista) mursketta ja sen jälkeen Lassilan hiekkamontulta ilman kuluja saatua hiekkaa leikkikentän pohjalle.


Pentti Savolainen kauhoi kaivurillaan tavarat paikalleen Ari Savolaisen ollessa mittamiehenä ja lapion varressa. Suuret kiitokset Siilin Pienkone-Eksperttien Kohoselle täryn antamisesta kyläyhdistyksen käyttöön talkoohengessä. Täryä oli käyttämässä Jukka Savolainen ja näin saatiin välineiden pohjat hyvään kuntoon.



Leikkikentän Menninkäisen metsä -leikkitelineen kimpussa ahkeroivat Pirskasen ja Savolaisen Jarit sekä Ollikaisen Marko. Kokoaminen tarvitsee hyviä hermoja ja satojen ruuvien kiristämistä. Hommaa ei vielä saatu valmiiksi, seuraavat talkoopäivät tulevat menemäänkin loppujen leikkivälineiden kokoamisessa. Mukaan mahtuu kokoamaan.



Riina piti huolen muonituksesta, miesten ja mukana olleiden lasten vatsat saatiin ravittua. Tuula Savolainen leipoi aamusta omenapiirakkaa kahvin kaveriksi ja sekin maistui talkooväelle mieluusti.




Iso kiitos tänään mukana ja hengessä olleille <3 Ahkeria miehiä ja naisia oli piha täynnä.

Laaduntarkkailija ja tuleva tuotetestaaja oli oikein tyytyväinen päivän tuloksiin.